1 käyttäjäkuva

Arvosana & kommentit

2.0
Perustuu 11 arvioon
i
5
1
2
2
1
Esitä kysymys
Lisää kuvia
  • 1 vuotta sitten

    Kun itseruskettava ei ollutkaan niin tasainen kuin luulit..

    Pääsin testaamaan Glöd Sopie Elisen Self Tan Remover -itseruskettavan poistotuotetta. Tuote korjaa itseruskettavan aiheuttamia epätasaisuuksia, sekä valmistelee ihoa seuraavaa itseruskettavan käyttökertaa varten. 🙌 Käytän itseruskettavaa suhteellisen useasti, ja välillä lopputulos tuppaa olemaan epätasainen, riippuen vuodenajasta ihon kuivuuden suhteen ja tietysti siitä, kuinka huolellisesti olen itseruskettavan jaksanut levittää. 😂 Kokeilin tätä itseruskettavan poistotuotetta, kun minulla oli ollut itseruskettavaa jo useamman päivän. Ihoni on muutoin suhteellisen kuiva, joten välillä itseruskettava jämähtää hieman tiukemmin ihoon kiinni. Tuote oli ihanan vaahtomainen ja helppo levittää, ja se kirkasti ja pehmitti ihoa kivasti. Jättää siis kivan pohjan iholle seuraavaa itseruskettavakertaa varten! 😍✨ Jos haluaisin saada pois kuivempaan kohtaan jäänyttä itseruskettavaa, saa rutiinin toistaa muutamia kertoja, jotta iho tasoittuu tarpeeksi ja jäljet häviävät. Tästä siis pois kaksi tähteä, sillä ei ollut niin tehokas kuin ajattelin. Kuorintahanska kuitenkin auttoi selkeästi tehoon, jota suosittelen ehdottomasti käytettäväksi tämän vaahdon kanssa! 💎🤍 #TESTBYLYKO #GLÖD
    5 tykkää
    1143 näyttöä
    lähettääksesi kommentin

Glöd Sophie EliseSelf Tan Remover 200 ml

11 arvosana, 2 keskimäärin
Tuote on poistunut valikoimastamme, eikä sitä voi enää ostaa
Kuvaus
Ainesosat

Tuotteessa on 2-in-1 koostumus, joka korjaa itseruskettavan aiheuttamia epätasaisuuksia, samalla kun se valmistelee ihon seuraavaa käyttökertaa varten! Antaa pitkäkestoisen ja tasaisen lopputuloksen! 100 % cruelty free & vegaaninen.

200 ml