Lykon matka keskitysleiriltä huippumoderniksi verkkokaupaksi

Lyko.se on perustettu vuonna 2003, mutta Lykon tarina alkoi paljon ennen sitä. Harva tietää, että Lyko-sukunimi on puolalainen ja että jos Hitler olisi saanut päättää, ei sukunimi olisi koskaan rantautunut Ruotsiin.

Syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1939 kello 04.00 pommit jyrisivät puolalaisen Gdynian kaupungin yllä. 24-vuotias vastavalmistunut parturioppipoika Frans Lyko oli yksi heistä, jotka heräsivät sinä aamuna yhteen maailmanhistorian synkimmistä vaiheista. Toinen maailmansota oli puhjennut. Kaksi viikkoa myöhemmin kaupunki oli vallattu ja Frans joutui jättämään kotikaupunkinsa. Hänet vietiin keskitysleirille.

1945: FRANS LYKO SAAPUU TAALAINMAALLE VIETETTYÄÄN 6 VUOTTA KESKITYSLEIRILLÄ.

Lähes kuusi vuotta myöhemmin saksalaiset päättävät, että Fransin leirin sotavangit lähetetään marssimaan pohjoiseen. Vangit eivät tiedä, että iso alus odottaa heitä Itämerellä. Saksalaisten tarkoitus on upottaa se piilottaakseen sotarikoksensa

Marssittuaan 200 kilometriä, vangit huomaavat eräänä aamuna saksalaisten olevan poissa. Frans on selvinnyt koko sodasta, ja siitä kuuluu iso kiitos sille, että hän on parturi. Hänen ammattitaitonsa vuoksi natseilla on ollut hänelle käyttöä leirillä ja se on pelastanut hänet siltä järkyttävältä kohtalolta, jonka useat hänen vankitoverinsa ja perheenjäsenensä joutuivat kohtaamaan. Hänellä oli ollut kolmetoista sisarusta, mutta sodan jälkeen vain Frans ja yksi hänen veljensä olivat hengissä.

1952: FRANS LYKO AVAA PARTURILIIKKEEN VANSBROHON

Kun sota on ohi, Frans saa valita, haluaako hän palata kotiin vai matkustaa Amerikkaan, Kanadaan tai Ruotsiin. Hän päätyy Vansbrohon Taalainmaalle ja saa työpaikan parturiliikkeestä, jossa hän työskentelee vuoteen 1952 asti, jolloin hän perustaa oman salonkinsa.

 

PARTURILIIKE ”HÅR & SKÄGG” SIIRTYY NETTIIN

1971: STEFAN LYKO AVAA ”HÅR & SKÄGG” -SALONGIN DALA-JÄRNAAN

Fransin poika Stefan Lyko avaa Hår & Skägg -nimisen salongin naapurikunta Dala-Järnaan. Hän tapaa sittemmin kampaaja Ritan, jolla on myös oma salonki Värmlandissa. Ritan salonki lopettaa ja hän siirtyy työskentelemään Hår & Skäggille.

2003: LYKO.SE NÄKEE PÄIVÄNVALON

Stefan Lyko on parturin ammattinsa rinnalla kehittänyt kiinnostuksen tietokoneita kohtaan. Hän päättää nyt näyttää kaikki salongissa myytävät tuotteet omilla kotisivuilla, ja niin Lyko.se näkee päivänvalon. Nettisivu on todella yksinkertainen ja se esittelee vain ne 80 erilaista hiustuotetta, jotka Stefanin ja Ritan salongissa Hår & Skäggissä on myynnissä. Yksi tuotteista on tuohon aikaan harvinainen australialainen Fudge Shaper -vaha jota Stefan on ostanut parturimessuilta Lontoosta. Yhtäkkiä sähköpostitse alkaa tulla kyselyjä ympäri koko Ruotsin, josko tuotetta voisi saada tilattua kotiin. Rita pakkaa tuotteita salongin taukotilassa hiustenleikkuiden välissä ja tilaukset toimitetaan postiennakolla.

2005: LYKO.SE KEHITTYY JA SAA OIKEAN VERKKOKAUPPAPOHJAN JA MAKSUMAHDOLLISUUDET

Kahden vuoden päästä Stefan päättää, että kotisivuille tarvitaan maksumahdollisuudet. E-butik  -sivuston kautta he hankkivat verkkokauppapohjan ja järjestelmän, jonka avulla esitellä tuotteita visuaalisesti sivustolla.

Nyt nettikauppa alkaa oikeasti saada vauhtia Lyko.se-osoitteessa ja tehtävää on yhä enemmän ja enemmän. Useampia tuotteita ostetaan sisään etukäteen ja myynti kasvaa. Ennen oman pakkauskoneen hankintaa perhe käy ruokakaupassa pyytämässä muovia, joka on ollut kääritty ruokakaupan päivittäistavaroiden ympärille. Joskus käy niin, että asiakkaat lähettävät palautetta ja valittavat siitä, että shampoopullon ympärille käärityssä muovissa lukee ”Scan-kinkku”.

WALL STREETILTÄ DALA-JÄRNAAN

2008: LYKO HAIR AB PERUSTETAAN JA RICKARD LYKOSTA TULEE TJ

Sillä välin, kun Lyko.se muuttuu harrastusprojektista liiketoiminnaksi, on Stefanin ja Ritan poika Rickard Lyko alkanut opiskella kauppatieteitä sekä Ruotsissa että ulkomailla. Rickard on ollut mukana vanhempiensa yrityksessä, mutta hänen tavoitteensa on koko ajan ollut tehdä uraa Wall Streetillä. Vuonna 2008 hän päättää kuitenkin laittaa kaikki rahkeensa vanhempiensa verkkokauppaan. Hän myy autonsa ja asuntonsa ja muuttaa Dala-Järnaan lapsuudenkotiinsa omaan huoneeseensa.

Hår & Skägg vaihtaa nyt nimeä ja siitä tulee Lyko Hair AB. Rickard Lykosta tulee toimitusjohtaja ja muista perheenjäsenistä hallituksen jäseniä.

Saadakseen rahaa uusiin hankintoihin Stefan ja Rita ottavat lainaa ja laittavat talonsa vakuudeksi. Rickard ja hänen siskonsa Erika ottavat myös mahdollisimman suuret lainat.

Vuodessa tapahtuu uskomattoman paljon.

Erika avaa salongin Tukholman Östermalmilla ja Dala-Järnassa kaikki valveillaoloaika käytetään valikoiman laajentamiseen, kotisivujen päivittämiseen, varaston rakentamiseen, mainostamiseen, pakkaamiseen ja tilausten lähettämiseen. Tehtävää on paljon ja henkilökuntaa aletaan palkata.

Tämä on myös ensimmäinen vuosi, kun Pricerunner nimeää Lyko.se -sivuston Vuoden verkkokaupaksi (sama tapahtuu myös 2009 ja 2010).

2010: UUSIA TOIMITILOJA JA VARASTO VANSBROSSA

Nyt sekä henkilökunnalla että tavaroilla on ahdasta pienessä salongissa ja Lyko.se muuttaa Vansbrohon, eli naapurikaupunkiin, jossa Frans aloitti parturitoimintansa lähes 60 vuotta aiemmin. Sinne saadaan isompi varasto ja toimisto.

2011: OMIEN TUOTTEIDEN LANSEERAUS, MAINOSVIDEO JA VARASTOMYYMÄLÄ

Joulukuussa 2011 Lyko lanseeraa ensimmäiset omat tuotteensa ”Lyko Wild Strawberry Sensation Extra Hard Hairspray” on hiuskiinne, jonka luomisessa Lykon omat kampaajat ovat olleet mukana testaamassa vahvuutta ja tuoksua. Hiuskiinne otetaan hyvin vastaan ja siitä tulee pian Lyko.se-sivuston myydyin tuote. Myöhemmin julkistetaan lisää Lykon tuotteita, kuten hiusharjoja, hiuspuuteri, kuivashampoo ja oma vaha. Erityistä on, että ensimmäinen hiuskiinne omistetaan Frans Lykolle ja että sen viivakoodina toimii hänen henkilönumeronsa.

2011 on myös vuosi, jolloin Lyko avaa varastomyymälän Vansbrossa ja Lykon ensimmäinen mainosvideo alkaa pyöriä tv-ruuduissa.

2012: PAKKAAMISEN AUTOMATISOINTI

Vuoden 2012 aikana Lyko tehostaa verkkokauppaansa. Pakkauskone, robotti ja liukuhihna hankitaan, jotta pakkaamista voidaan tehostaa ja jotta paketoinnin tehokkuutta voitaisiin lisätä.

TEHOSTAMINEN JA NYKYAIKAISTAMINEN

2013: UUSI DIGITAALINEN ALUSTA JA HUIPPUMODERNI VERKKOKAUPPA

Lyko.se on nyt yksi Pohjoismaiden johtavista hiustenhoidon verkkokaupoista. Kauppa yhdistää tehokkaan ja käyttäjäystävällisen ostokokemuksen sekä inspiroivan sisällön.

Yritys sai Dagens Industri -lehden "Gasellföretag ”-nimityksen ja aika jolloin tavarat olivat Hår & Skägg -salongin hyllyillä ja pakattiin ruokakaupan muoveihin hiustenleikkuun välissä, on lopullisesti historiaa.

Nyt tuotteet poimitaan kärryihin, jotka trukit vetävät isoon varastoon. Tuotteet pakataan huolellisesti pakkauskoneen paperiin ja jokainen tuote skannataan, jotta varmistetaan että oikea tuote lähetetään oikealle asiakkaalle.

2013 Lyko aloittaa myös yhteistyön Avensia ja Apptus kanssa voidakseen tarjota uuden digitaalisen alustan ja huippumodernin verkkokaupan, joka mukautuu jokaisen asiakkaan tarpeisiin.

2014: LYKO YHDISTYY BELLBOXIN KANSSA

Tämä on laajentumisen vuosi Lykon historiassa.

Vuoden 2014 lopussa on virallista, että Lyko yhdistyy salonkilaatuisen hiustenhoitoketjun Bellboxin kanssa. Yhdistymisen myötä Lyko saa nyt 30 fyysistä, omaomisteista liikettä ja salonkia Ruotsissa ja Norjassa.
Yhdistymisen tavoitteena on tulla Pohjoismaiden johtavaksi ammattimaisten hiusten- ja kauneudenhoitotuotteiden myyjäksi. Yhdistymisen myötä avautuu loistava tilaisuus parantaa valikoimaa entisestään, niin fyysisissä myymälöissä kuin verkossakin.

Vuonna 2014 Lyko myös avaa lippulaivamyymälän Täby Centrum -ostoskeskukseen Tukholmassa ja lanseeraa uuden myymäläkonseptin. Olemme myös erittäin iloisia, että saimme Gasellföretag -tunnustuksen ja Vuoden Digitaalinen Gaselli -tunnustuksen Dagens Industri -lehdeltä.

2015: HIGHLIGHT YOURSELF

Lykon luovat kampaajat, asiantunteva myymälähenkilökunta ja osaava asiakaspalvelu haluavat kaikki samaa asiaa: Opastaa asiakkaitamme nostamaan esiin kaikkein parhaimmat puolensa. Kertoaksemme intohimostamme ja halustamme auttaa asiakkaitamme parhaiden hiusten ja kauneuden esiin tuomiseksi, lanseeraamme konseptin ”Highlight Yourself”
LYKOlta löydät kaiken tarvitsemasi vahvistaaksesi sitä, mitä jo olet, ja inspiroituaksesi olemaan paras versio itsestäsi. Haluamme auttaa sinua korostamaan sitä upeaa sinua, joka jo olet. Highlight Yourself, yksinkertaisesti!

2015 on myös suuren laajenemisen vuosi. Osoitteessa lyko.se on nyt 35 000 tuotetta yli 500 tuotemerkiltä, kaikkea mahdollista liittyen hiustenhoitoon ja kauneuteen. Lykolla on lisäksi 40 salongein varustettua liikettä Ruotsissa ja Norjassa, ja jatkamme koko ajan uusien avaamista. Samaan aikaan otamme käyttöön uuden myymäläkonseptimme kaikissa olemassa olevissa myymälöissämme sekä uusissa myymälöissä, tarjotaksemme asiakkaillemme parhaan mahdollisen kokemuksen.

Syksyllä 2015 avaamme myös ensimmäisen yhdistetyn hius- ja kauneusliikkeemme MOODin Tukholmaan. Se on LYKOn ensimmäinen myymälä, jossa on ammattimaisen hiushoidon lisäksi muitakin kauneustuotteita. Uudessa MOOD-myymälässä lanseerataan myös ensimmäinenBeauty Express Bar, jossa asiakkaille tarjotaan pikakaunistautumista hiusmuotoilun ja meikin muodossa.

Kun vuosi päättyy, on Lykolla yhteensä lähemmäs 40 fyysistä liikettä Ruotsissa ja Norjassa. Tavoitteena on saada myynti 500 miljoonaan ruotsin kruunuun ja jatkaa fyysisten kauppojen laajentamista Pohjoismaissa, pääpaino Ruotsissa ja Norjassa.

2016: MATKA JATKUU…

Matkamme hiusten- ja kauneudenhoidon ykköseksi jatkuu. Lisää konseptiliikkeitä, Norjaan laajeneminen ja parempi verkkokauppa ovat vasta alkua.

Näemme loputtoman määrän mahdollisuuksia jatkaa monikanavastrategiamme kehittämistä, samalla kun kehitämme fyysisiä liikkeitämme sekä Ruotsin markkinoilla että niiden ulkopuolella. Uusien liikkeiden avaamisen myötä tulemme kehittämään konseptiamme ja tarjontaamme entisestään. Yhtenä Pohjoismaiden ammattimaisen hiusten- ja kauneudenhoidon johtavana toimijana meitä ohjaa intohimo tarjota maailmanluokan asiakaspalvelua ja tavoitteenamme on olla itsestäänselvä valinta kaikilla markkinoilla, joilla LYKO toimii.

LYKO - THE SHORT STORY

  • Lyko on yksi Pohjoismaiden johtavista monikanavaisista hiusten- ja kauneudenhoidon jälleenmyyjistä.
  • Yritys koostuu omaomisteisesta ja nopeasti kasvavasta myymäläverkostosta (40 myymälää Ruotsissa ja Norjassa) sekä Lyko.se -verkkokaupasta, joka on yksi Ruotsin johtavia kauneusalan verkkokauppoja.
  • Lyko myy tällä hetkellä yli 500 miljoonalla Ruotsin kruunulla, vuosittainen kasvu yli 30 %.
  • Pääkonttorit Tukholmassa ja Vansbrossa
  • Noin 400 työntekijää
  • Ruotsin johtava ammattimaisten (salonkilaatuisten) hiustuotteiden ja kampaajapalveluiden myyjä
  • Korkealaatuinen salonkitoiminta Studio by Lyko -tuotemerkillä kaikissa myymälöissä
  • Yli 3 000 tuotetta jokaisessa myymälässä
  • 30-50 tuotemerkkiä jokaisessa myymälässä
  • Vuosittainen kasvu 25 % (positiivinen orgaaninen kasvu vuoden 2001 aloituksesta lähtien)
  • Ruotsin johtava hius- ja kauneusalan verkkokauppa (Lyko.se)
  • Online-varaus kaikille saatavissa oleville palveluille
  • >35 000 tuotetta osoitteessa lyko.se
  • >500 tuotemerkkiä osoitteessa lyko.se
  • 40 % vuosittainen kasvu (>30 % vuosittainen kasvu vuoden 2003 aloituksesta lähtien)
  • Lyko on puolueeton ja suosittelee tuotteita vain tuotemerkkejä/tuotteita, jotka perustuvat asiakkaiden tarpeisiin
  • Lyko.se on Ruotsin johtava hius- ja kauneustuotteiden jälleenmyyjä verkossa
  • >500 000 asiakasta ja Club Lykon jäsentä
  • 4 000 Lyko-tilausta lähetetään päivittäin
  • Myynnin jakautuminen: 50 % hiustuotteet / 20 % meikit / 17 % ihonhoito/ 13% muu kauneus

Tietoja