Vastuullisuus

Lyko työnantajana

Me Lykolla haluamme olla luonnollinen valinta kaikelle kauneudenhoidolle, kaikilla markkinoilla, joilla me toimimme. Olemme vakuuttuneita, että tie tavoitteeseemme kulkee työntekijöiden kautta. Siksi työskentelemme ahkerasti houkutellaksemme ja pitääksemme taitavia sekä innostuneita työntekijöitä, jotta voimme edistää yhteiskuntaa, jossa kaikki sukupuolesta, iästä, etnisestä taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta jne. riippumatta tuntevat olevansa nähdyksi, kuulluksi ja osallisiksi.


    Yhdessä me rakennamme kestävän kasvun organsiaation 

    Lykon historia ulottuu aina vuoteen 1952, jolloin Frans Lyko avasi kampaamon Taalainmaan Vansbrossa. Kaksi sukupolvea ja puoli vuosisataa myöhemmin Lykoa edustaa vahva yrityskulttuurimme ja intohimo kaikkea kauneudenhoitoa kohtaan. Lykolla me haluamme kannustaa ja tuoda esiin muiden parhaat puolet. Vuosien varrella olemme siksi panostaneet kulttuurin luomiseksi, joka ei ainoastaan edistä kasvua, mutta on lisäksi kustannustietoinen, joustava ja ketterä.

    Lyko on Vansbron suurin yksityinen työnantaja ja työskentelee läheisessä yhteistyössä mm. paikallisen työvoimatoimiston kanssa rekrytoinneissa. Yksi fokuksistamme on ollut yhdessä löytää tapa työllistää kunnan uusia tulokkaita, jonka tuloksena olemme tehneet useita onnistuneita palkkauksia.


      Työskentelemme systemaattisesti hyvän työympäristön varmistamiseksi

      Lykolle on itsestäänselvyys, että jokaisen työntekijän tulee tuntea olonsa turvalliseksi ja varmaksi työpaikalla. Siksi olemme luoneet ohjeet, jotka koskevat osaamisen kehittämistä, palkkausta, työympäristöä, tasa-arvoa ja päihteiden käyttöä.

      Käytössämme on lisäksi työympäristöpolitiikka, jossa kuvataan vastuualueet ja toimintatavat tarkemmin suhteessa toiminnan työympäristötyöhön. Työympäristölainsäädännön pohjalta Lyko on laatinut järjestelmällisen työympäristötyön, joka voidaan jakaa kolmeen eri vaiheeseen: tutkiminen/suunnittelu, toteutus ja seuranta/kehittäminen. Tämä luo ennakoivan toimintatavan, joka vähentää työntekijöiden tapaturmariskejä.

      Kaikki Lykon johtajat osallistuvat lisäksi johtamista ja työympäristöä koskevaan koulutukseen, ja vuonna 2021 palkattiin sisäinen koulutusvastaava johtamiskoulutuksen jäsentelemiseksi entisestään. Kaikki uudet myymälä- ja salonkityöntekijät käyvät läpi verkkokoulutuksen ”Turvallisuus myymälässä”. Myymäläpäälliköt, kampaajat ja varastotyöntekijät ovat kaikki saaneet ergonomiakoulutuksen.

      Tiivis yhteistyö ammattiliiton kanssa on ollut itsestään selvää hyvän työympäristön ylläpitämiseksi. Lokakuussa 2019 Lyko Online Vansbrossa sai ammattiliitto Handelsin myöntämän ”Kaupan paras työpaikka” -palkinnon, johon omat työntekijämme olivat meidät nimenneet.


        Ihmisten eri kokemukset ja näkökulmat vaikuttavat positiivisesti toimintaamme

        Lykon tavoitteena on olla työpaikka, jossa kaikkia kohdellaan kunnioittavasti sukupuolesta, identiteetistä tai itseilmaisusta, etnisestä taustasta, uskonnosta tai muusta uskonsuuntauksesta, toimintarajoitteisuudesta, seksuaalisesta suuntauutmisesta tai iästä riippumatta. Lykolla emme hyväksy minkäänlaista häirintää tai syrjivää kohtelua. Lykon tavoitteena on tasainen sukupuolijakauma ja haluamme lisäksi työntekijöidemme voivan yhdistää työnsä vanhemmuuteen. 

        Tasa-arvoisen kohtelun varmistamiseksi toiminnassaan Lyko on laatinut tasa-arvo- ja monimuotoisuussuunnitelman sekä menettelytavan syrjivän kohtelun torjumiseksi. Tasa-arvo- ja monimuotoisuussuunnitelmassa Lyko on asettanut sekä konkreettiset tavoitteet että toimintasuunnitelman näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä tarkoittaa muun muassa, että Lyko tarkistaa rekrytointinsa ja osaamisen kehittämisensä saavuttaakseen tasaisemman sukupuolijakauman ja suuremman monimuotoisuuden henkilöstössään. Lykon rutiini syrjivän kohtelun torjumiseksi sisältää määritelmät ja ohjeet sekä syrjivän kohtelun ehkäisemiseksi että epäiltyjen ja todettujen syrjivien kohtelujen käsittelemiseksi. Lykon toimet syrjivän kohtelun torjumiseksi sisältyvät uusien työntekijöiden perehdyttämiskoulutukseen.





          Haluamme oikeiden valintojen tekemisen olevan helppoa

          Lyko-koodissa olemme koonneet eettiset ohjeemme siitä, miten meidän tulee toimia toisiamme, liikekumppaneitamme ja ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan. Koodi koskee kaikkia Lykon työntekijöitä ja on työkalu, jonka avulla voimme toteuttaa arvojamme ja sisäisiä käytäntöjämme käytännössä.

          Lykon johto kantaa kokonaisvastuun Lyko-koodista, mutta kaikki työntekijät ovat itse vastuussa Lyko-koodin sekä sovellettavien lakien ja käytäntöjen noudattamisesta. Esimiehet ovat vastuussa tiedon välittämisestä organisaatiossa, ja esimiehen tulee tukea työntekijöitä eettisissä kysymyksissä.


          Lue lisää Lyko-koodista täältä >


            Ilmoitamme, jos jokin on vakavasti vialla

            Jos joku rikkoo eettisiä ohjeitamme, haluamme tietää siitä mahdollisimman pian, jotta voimme korjata tilanteen ja estää sen toistumisen. Työntekijöillämme on tässä avainrooli mahdollisten väärinkäytösten havaitsemisessa. Ensimmäiseksi kehotamme työntekijöitämme ottamaan yhteyttä lähimpään esimieheensä ja kertomaan asiasta, mutta Lyko tarjoaa myös mahdollisuuden tehdä ilmoitus nimettömästi ilmiantopalvelun kautta. Ilmiantopalvelua hoitaa ulkoinen toimija.
            Tee nimetön ilmoitus osoitteessa: https://report.whistleb.com/lyko