3 käyttäjäkuvat

Arvosana & kommentit

4.5
Perustuu 38 arvioon
i
0
3
7
16
12
Esitä kysymys
Lisää kuvia
  • Hyödyllisin positiivinen
    2 vuotta sitten

    peittävämpään meikkipohjaan

    sain Lykon kautta upean mahdollisuuden päästä testiryhmään kokeilemaan tätä meikkivoidetta ja saman merkin meikkivoidesivellintä! mulla ei ennestään ollut Makeup Storelta mitään meikkejä tai siveltimiä, joten olin kiinnostunut miltä nämä tuntuisivat. ennen meikkivoiteen levitystä tein normaalin ihonhoitorutiinini ja laitoin catricen grip&last putty primeriä, joka on silikonipohjainen niinkuin tämä meikkivoidekin. testasin levittää toiselle puolelle kasvojani voiteen saamallani siveltimellä ja toisella levittää sen beauty blenderillä. seuraavana päivänä testatessani levitin koko naamaan ensin siveltimellä ja lopuksi taputtelin beauty blenderillä vielä ylimääräiset pois. tämä on ensimmäinen meikkivoidesiveltimeni, olen aina ennen levittänyt sormin tai sienellä meikkivoiteet. uskon että tälle tulee jatkossakin käyttöä silloin, kun haluan saada peittävän tuloksen! parhaan tuloksen sai kun levitti ensin siveltimellä ja lopuksi taputteli vähän kostealla meikkisienellä. siveltimen koko oli täydellinen ja sillä pystyi levittämään silmänalusiinkiin meikkiä. #makeupstore #lykotestpilot
    1 product in post peittävämpään meikkipohjaan
    6 tykkää
    685 näyttöä
    lähettääksesi kommentin
  • Lykon asiakaspalvelu
    1 vuotta sitten
    Vahvistettu ostaja

    Täydellinen

    Sivellin on täydellinen varsinkin ohuempien meikkivoiteiden, seerumien levitykseen. Ei jää levitysjälkiä ja levitys on nopeaa sivellin koon ansiosta. Ehdottomasti luottosiveltimien joukkoon 🫶🏻✨
    2 tykkää
    455 näyttöä
    lähettääksesi kommentin
  • 2 vuotta sitten

    Jämäkkä ja sileä sivellin

    Sain Lykolta testiin Make Up Storen Brush Foundation Medium #402 -meikkisiveltimen. Siveltimen karvat on tosi pehmeät, mutta jämäkät. Karvoja ei irtoile ja pää on juuri kivan kokoinen. Sivellin tuntuu muutenkin todella laadukkaalta käytössä ja synteettinen karva on helppo pitää puhtaana. En ollut ennen kokeilua levittänyt meikkivoidetta siveltimellä. Yllätyin, kuinka tasaisen lopputuloksen sillä saa. Käsikuvassa esimerkki, miten meikkivoide levittyy pelkän siveltimen avulla. Erityisesti suurille alueille, kuten otsaan tai poskille, levittäminen oli siveltimellä helppoa ja lopputulos oli tasainen. Totesin kuitenkin, että pidän silti enemmän meikkisienellä meikkivoiteen levittämisestä, sillä esimerkiksi nenään tai silmien alle siveltimellä levittäessä tuntui jäävän "rantuja" siveltimen karvoista. Hyväksi tekniikaksi osoittautuikin ensiksi siveltimellä meikkivoiteen levittäminen, mutta sen jälkeen vielä meikkisienellä tasoittelu. Annoin siveltimelle kuitenkin pienen pohdinnan jälkeen viisi tähteä, sillä mielestäni se täyttää kaikki siveltimen vaatimukset: on vain oma preferenssini käyttää meikkivoiteen levitykseen sientä. Sivellin pääsi minulle kuitenkin vakiokäyttöön nestemäisen bronzerin levittämiseen - siihen sivellin sopii täydellisesti! Esimerkkikuvassa olen käyttänyt sivellintä juurikin bronzerin levitykseen. #makeupstore #lykotestpilot
    1 product in post Jämäkkä ja sileä sivellin
    4 tykkää
    482 näyttöä
    lähettääksesi kommentin
  • 2 vuotta sitten

    Make up store

    Pääsin testaamaan ensikertaa tätä Make up storen soft touch meikkivoidetta ja saman firman meikkisivellintä. Sävyksi valitsin ivoryn, koska olen käyttänyt kyseistä sävyä muiden merkkien kohdalla ja uskoisin sen olevan iholleni sopiva sävy. Paketti tuli todella nopeasti lykolta, samassa paketissa tuli myös saman merkin meikkisivellin, foundation medium 402. Sivellin itsessään vakuutti todella hyvälaatuiselta. Minulla itselläni on todella vaalea iho ja taipumus siihen että meikkivoiteet alkavat kellertää hetken kuluttua kasvoilla. Tämä Make up storen meikivoide näytti silmääm väriltään sopivalta, eikä tuoksu ollenkaan pahalta. Meikivoidetta ei tarvitse ottaa kuin pieni määrä levitykseen, se on todella riittoisaa! Tämän make up storen ison siveltimen avulla meikivoide levittyykin todella hyvin kasvoille, eikä jätä rantuja tms, ihosta tulee oikein kuulas ja tämä meikkivoide näköjään myös peittää hyvin pienet ihon virheet samalla. suosittelen jos kaipaat riittoisaa meikivoidetta, mitä ei välttämättä tarvitse kerrostaa useita kerroksia. Ihosta tulee kuulas ja kevyt, eikä meikkivoiteen sävy muutu päivän mittaan. suosittelen meikkivoiteen levitystä tällaisella isolla siveltimella, sen avulla saa levitettyä meikkivoiteen näppärästi kasvoille. Sivellin on jämäkkä, suosittelen tätä 5/5 #makeupstore #lykotestpilot
    1 product in post Make up store
    4 tykkää
    367 näyttöä
    lähettääksesi kommentin

Make Up StoreBrush Foundation Large 401

38 arvosana, 4.5 keskimäärin
6 €
Alkuperäishinta 20,50 €70
Hinta koskee rajoitettua määrää tuotteita
Ilmainen toimitusmahdollisuus alkaen 30 €, voidaan lähettää heti

Lisää sävyjä

Sivellin, joka sopii Make Up Storen nestemäisen Matte tai Studio Foundation -meikkivoiteen levittämiseen. Valmistettu laadukkaasta synteettisestä karvasta, mikä mahdollistaa tasaisen ja luonnollisen lopputuloksen. Levitä vedoin nenästä aloittaen, poskiin, leukaan ja otsaan edeten.

Desinfioi ja pese sivellin Make Up Storen Brush Cleanser -pesuainetta käyttäen.

3 ml

Ostetaan yleensä yhdessä

9,40 €
21,50 €